Vuonna 2001

Poika alkoi puhumaan kissan hommaamisesta. Pojalla kun oli entisessä asunnossamme ollut kissa, josta sitten joutui luopumaan, koska vuokranantajat eivät tykänneet kissan olemassa olosta. Jonkin ajan puhumisen jälkeen lämpenin vihdoin ajatukselle, että Venla muuttaisi meille.
Pojan soitettua ihmiselle, jolle kissan oli antanut, hän sai kuulla, että kissa oli jo saanut uuden kodin. Harmittelimme hieman asiaa, koska olimme jo kumpikin niin asennoituneita siihen, että meille tulisi pieni, karvainen lapsi. Olihan meillä nyt tilaakin ihan enemmältikin.
Asia jäi kuitenkin siltä erää siihen.

Pojan kanssa yhteen muutettuamme ei elämää voinut sanoa tylsäksi enää.
Eräänä päivänä istuimme hyvän ystäväni kanssa keittiön pöydän ääressä tekemässä koulutehtäviä, vilkaisin vahingossa ikkunasta ulos.
"Jessus, että on muuten söpö poika, kukahan se on?" Hetken hiljaisuus. "Mitä vittua??? Miksi se meille tulee???" Kahteen emäntään tuli siinä vaiheessa aika paljon vauhtia, ennen kuin pääsin ovelle asti. Poikaa nauratti meidän sählääminen, totesi vaan ovelle mennessä, että "Dzl sieltä vaan on tulossa."
Loin "tästävieläpuhutaanmyöhemmin"-katseen poikaan.
Tapasin myöhemmin vielä tämän söpöläisen muutamaankin otteeseen toimittaessani hänelle tavaraa sekä poikien pikku joulujen aikaan. Tavaraa kun vein hänelle, niin pidin pienen jurmutuksen, koska jouduin käymään tallivaatteet päällä hänen luonaan.
Poikaa nauratti suunnattomasti minun jurmutukseni.

Keväällä, vapun tietämillä, lähdimme pitkästä aikaa yhdessä ulos. Päätimme lähteä tuttavapariskunnan luo hieman ottamaan miestä väkevämpää ja vain pitämään hauskaa.
Minulla oli pieni salmiakkikossupullo mukana ja pojalla taisi olla vain olutta.
Päästyämme paikan päälle, olivat muut jo aloittaneet aliaksen pelaamisen. Menimme kuitenkin mukaan peliin ja naukkailimme siinä samalla. Saimme nopeasti muita kiinni, peliä kun oli hyvin helppo pelata pojan kanssa. "Mikä sulla on kipeenä?" "Polvi", "Mistä mä tykkään hirveesti?" "Musta?" :D "joo-o, ihan oikein!" :D
Peli meni erittäin hyvin siihen asti, kunnes poika yritti selittää minulle sanaa "kahva". "Mikä tuo tuossa ovessa on?" "Karmi? Valkonen? Lista?"
Jokseenkin, peli oli siinä vaiheessa jo aika pelattu.
Piakkoin teimmekin sitten lähtöä ulos. Ulos päästyäni kävin tutustumassa läheisimpään ojaan, jonka jälkeen pyysin poikaa viemään minut kotiin.

Kesällä kyllästyin vihdoinkin keittiössämme sijainneisiin peileihin. Kävimme hakemassa maalia, kiskoin peilit nautinnollisesti irti seinistä ja aloitin keittiön maalaamisen. Pojalla oli hauskaa kotiin tullessaan, kun minulla oli jalkapohjatkin maalissa. Minulla nyt vain sattui olemaan iso pensseli ja paljon maalia. Keittiöstä tuli kuitenkin ihan hieno.

Kesän tullen pääsin myös ensimmäistä kertaa käymään pojan vanhempien mökillä, josta olin kuullut paljon jo tarinoita.
Paikka oli todellakin aivan upea, mökki mäen päällä, sauna suvasveden rannalla alempana. Rakastuin paikkaan ensi silmäykseltä suunnattomasti.
Vietimme tuona kesänä enemmänkin aikaa mökillä. Tulin pojan vanhempien kanssa hyvin toimeen, joten senkään puoleen ei ollut ongelmia.
Parhaita hetkiä olivat ne, kun saunasta lähdimme vilvoittelemaan portaalle. Oli ihanaa painaa päänsä pojan olkapäätä vasten ja kahtella auringon laskemista järven taakse.
En ehkä koskaan unohda sitä mökin tuoksua illalla; se oli yhdistelmä hirren ominasta tuoksua, tulen ja itikkakarkotteiden hajua. Jotenkin kaikken parhaiten mieleen on piirtyneet kuitenkin ne hetken kun kävimme nukkumaan ja kuiskuttelimme hetken vielä peiton alla ennen nukahtamista.

Tuona kesänä juhannuksen vietimme kuitenkin Rauhalahdessa tuttavapariskunnan kanssa mutta jatkan siitä sitten, kun taas saan inspiraation repiä näitä asioita auki

Alku, osa 5

Luikin käytävää pitkin saunan jälkeen omaan huoneeseeni. Ovi jäi vahingossa raollee. Yhteishyvä päätti sitten samassa hetkessä olla menossa vessaan, kun jäin rasvaamaan jalkojani. "Tarviisitko apua?" "Ei, en nyt tällä kertaa, ehkä pärjään ihan itse".
Sain vaatteet nopeasti päälleni ja lähdin yläkertaan keittelemään teetä.

"En millään tahtoisi lähteä kotona käymään. Taas tiedä, missä kunnossa se isä on."
"Minä lähden sinun kanssasi."
"Se nyt ei ole kovin fiksu ajatus..."
"Minä en tahdo, että lähdet sinne yksin."
Istuin pojan sylissä ja murehdin tulevaa lapsuuden kodissa käyntiä.
"No, jos nyt sitten tahdot ja oot varma..."
"Olen"
Seuraavana aamuna pakkasin autoon omien tavaroideni lisäksi myös pojan tavarat.
Harvoin 350km matka on mennyt niinkin nopeasti ja hauskasti. Poika onnistui naurattamaan minua, niin että kyyneleet valuivat silmistä. Tänäkin päivänä väkisinkin virnistän nähdessäni vihreitä pönttöjä.
"En minä tämän isompi ole" Poika naurahti äidilleni, esitellessäni heidät toisilleen.
Pojalla kun oli kuitenkin mittaa sen 188 eikä poikaa voinut mitenkään pieneksi sanoa, joten hieman väkisinkin naurahdin lausahdukselle.
Yritin palloilla äidin ja pojan välissä. Vanhemmat kun kuitenkin koko ajan vertasivat poikaa K:oon, joka oli ollut täysin erilainen luonne. Yritin sanoa, että minä teen itse valintani mutta sanani eivät paljoa vaakakupissa painaneet. Vanhempani eivät pitäneet pojasta ensi silmäyksestä lähtien.
Reissu meni kuitenkin kohtuullisesti, minun palloilleissa pojan ja vanhempieni välillä pyrkien säilyttämään kaikilla hyvän mielen ja rauhan talossa.
Jos olin tuolloin tiennyt, että väsyn siihen vasta vuosien päästä, olisin nauranut makeasti.
Kuopioon takaisin päästyämme, oli pojan ovessa häätömääräys.

"Ootko kuullu jo?" Hilima kysyi takan äärestä
"Luultavasti en, mitäs niin?"
"Tämä talo on myynnissä ja meidän pittää muuttaa tästä luultavastikin aika äkkiä pois"
"Aijaa. No, ei kai siinä sitten auta kuin alkaa kahtelemaan kämppää ihtelleen"
"No, mites teillä yläkerran pojan kanssa?"
"En minä tiedä... Toisaalta onhan meillä ollut ihan hauskaa ja viihdyn todellakin sen kanssa mutmut..."
"Ei siis oo antanut vieläkään?"
"Juuei ole"
"Jos ei kohta ala mittään tapahtumaan, niin jätä jo se"
"Vakavasti ajatellutkin sitä. Kun nyt tietäisi, että mikä tämä suhde on sitten virallisesti"
"Seksi on kuitenkin osa parisuhdetta"
"Niinpä. Niinhän se on"

Mainitsin talon myynnistä porukoille. Paria viikkoa myöhemmin lähdimme kahtelemaan kämppiä. Poika lähti mukaan. Jotenkin siinä vaiheessa oli jo itsestään selvää asiasta sen kummemmin keskustelematta, että poika muuttaa minun kanssani yhteen, kunhan sopiva kämppä löydetään.
Emme saaneet sitä kaksiota Puijonlaaksosta, johon rakastuin ensi silmäyksellä mutta muutimme sitten ennen uutta vuotta Julkulaan, rivariin jossa oli kaksi pientä huonetta, keittiö ja sauna.
Muutto meni kohtuullisen hyvin. Vaikkakin se hieman venähti iltaan, ihmettelimme, miten kahdella ihmisellä voi yhdessä huoneessa olla niinkin paljon tavaraa. Viimeisen kuorman purun jälkeen laitoimme sängyn kasaan, jotta pääsimme nukkumaan.
Aamulla nousin istumaan ja pohdin useamman minuutin ajan, miten pääsen vessaan. Sängystä vessaan pääsy oli meinaan pienen akrobaatti esityksen takana.
Hitaasti kuitenkin alkoi tavarat löytämään paikkansa. Saimme pojan siskolta kaksi vanhaa sohvaa ja muutaman nojatuoli, olohuoneeseen pöydän vanhemmiltani, keittiön pöytä oli minun vanha pöytäni lammin ajoilta, sänky oli pojan eli kalustus muistutti kirpparia mutta siitä asunnosta tuli meille kuitenkin koti.
Vuosi vaihtui sinä vuonna ystävien seurassa vaikkakin reissu päättyi hieman lyhyeen mutta hauskaa kuitenkin oli.

Alku, vuosi 2000, osa 4

Aamulla heräsin pieneen ja jyskyttävään päänsärkyyn. "Voi hyvä helvetti", oli ensimmäinen ajatus.
Käännyin ja huomasin sinitakkisen pojan olevan vieläkin vierelläni. "Jaahas. Mies. Minun sängyssä. Mitäköhän tuolle pitäisi tehdä?" , oli seuraava ajatus. Nousin hiljaa vessaan toivoen, että en herättäisi ketään.
Tulin hetken päästä takaisin ja ihmiset huoneessani alkoivat heräilemään. Hieman vaivautuneisuutta ilmassa, vaihdoin vaatteet ja totesin, että roskaruokaa minulle ainakin kiitos.
"Haluatkos sinä?" kysyin sinitakkiselta pojalta.
"Kyllähän se kelpaisi."
Lähdimme lähimpään kotipizzaan ja tarjosin sinitakkiselle pojalle pizzan, muistellen edelleen eilistä iltaa.
Halusin vain olla hetken yksin, pohtia asioita, mitä oli tapahtunut. Miten tästä jatkuisi juttu eteen päin.
Suvi lähti kotiin ajamaan ja minä menin suihkuun.
Tassutin myöhemmin ylös keittiöön ja siitä sinitakkisen pojan huoneeseen.
"Hei."
"Hei, alkaako darra jo helpottamaan?"
"Juu, kyllä se tästä pikku hiljaa. Minä vaan aina saan sellaisen darran, että ihmettelen, että miksi yleensä juon."
"Minäpä en saa mutta en silti juo enää niin paljoa kuin ennen."
Jäin istumaan pojan huoneeseen ja juttelemaan musiikista ja poika kuuntelutti minulla musiikkia laidasta laitaan.
Jäin pojan viereen nukkumaan.

Hitaasti, mitään sopimatta viihdyimme vaan yhdessä päivä päivältä paremmin. Yhtenä päivänä haimme jäätelöä läheiseltä huoltoasemalta ja makasimme mahallamme sängylläni sitä syöden. Jäätelö vain välissämme ja kaksi lusikkaa. Miksi sitä nyt olisi pitänyt asioita liata enempää turhan takia.
Siitä tuli tapa pikku hiljaa.

"Illalla olisi sauna, lähdetkö minun seuraksi?" Kysyin pojalta.
"Mikä ettei. Pittää vaan mennä silleen loppu ajasta, niin KT ja Tahistaja ei tunge sinne yhtä aikaa."
"Heh, se voisi olla hieman epämiellyttävää."
Hieman ujostelin kun heitin vaatteita pois ennen saunaan menoa mutta poika ei ujostellut ollenkaan, heitti vaatteet pois ja paineli saunaan. Saunan pehmeissä löylyissä nautimme vaan hiljaisesta yhdessä olosta. Hiljaisuus oli toverillista hiljaisuutta. Minä pidin kuitenkin kovemmista löylyistä, joten jäin hetkeksi vielä pojan mentyä pesulle.

Alku, vuosi 2000, osa 3

Koko kuopioon muutto on sellaista hässäkkää, että harvoin on muutto sellaista ollut. Aika muuttaa oli todella vähässä ja pakko oli ottaa ensimmäinen asunto, jonka vaan sain. Kävin kahtomassa kämpän pikaisesti ja totesin, että otan. Kämppä oli siis huone isosta talosta, joka näyttää museolta, jossa asui lisäkseni 15 ihmistä. Kahdella oli yksiö yläkerrassa, loput jaoimme keittiön. Talo on nelikerroksinen, jokaisessa kerroksessa oli vessa, meillä alimpana oli myös sauna. Talossa oli kaksi pesukonetta, meillä alimmassa kerroksessa ja keittiökerroksessa.
Muutin huoneeseeni ikkunasta, kun käytäviä pitkin olisi ollut todella hankala kuljettaa tavaroita. Omanlaisensa kokemus sekin oli.

Vanhemmat vihdoin lähtivät takaisin kotiin ja minä sain oman rauhan. Aloin varovasti tutustumaan taloon ja kuopioon paremmin. Minulla oli kuitenkin koulun alkuun aikaa vajaa viikko. Tutkin, miten pääsen koululle ja kuinka kauan matkaan menee. Kävin keskustassa pyörimässä, matkaa kun ei ollut paljoa mitään.

Hilkka taisi muuttaa "naapuriini" hieman minun jälkeeni. Hilkka kun ei ollut mikään hiljainen itsekään, niin tutustuimme nopeasti. Meitä asui alakerrassa kolme, minä ja Hilkka ja meidän yhteshyvä. Yhteshyvä vaan sattui olemaan mies ja siinä meidän välissä asuessaan sai väkisinkin tuon nimityksen.
Yhtenä päivänä tulin suihkusta ja sen enempää ajattelematta aloin rasvaamaan jalkojani oven ollessa auki. Yhteshyvä tuli huoneestaan vessaan, joka oli huoneeni vieressä. Vilkaisi minua ja tokaisi; tarvitsetkos apua tuossa hommassa? Minä änkytin takaisin, että enköhän minä pärjää...

Aloin tunnistamaan ihmiset, jotka asuivat talossa. Huomasin erään sinitakkisen pojan asuvan keittiökerroksessa ja hän kuunteli musiikkia melkein aina ovi auki. Kerran olin tulossa keskustasta, kun poika ajoi pyörällä minua vastaan. Vilkaisin poikaa ja pohdin, että olisiko minun pitänyt sanoa jotain, mutta olin hiljaa.

Koulu alkoi ja paljon uutta tuli nopeasti eteen. Onneksi huomasin luokallani olevan Katrin, jonka isosiskon olin joskus tuntenut. Väkisinkin hakeuduimme yhteen, hieman turvaa toisesta edes hieman tutusta ihmisestä.
Arjesta tuli pikku hiljaa rutiinia. Aamulla kouluun, kämpille kaupan kautta, ruokaa...
Yhtenä päivänä istuin kirjan kanssa keittiön pöydän ääreen lukemaan ja syömään samalla. Samainen sinitakkinen poika kuunteli musiikkia ja meinasin muutamaan otteeseen karjaista, että älä vaihda, hyvä biisi! Jätin huutamatta kertaakaan. Toisena päivänä vahingossa osuimme pojan kanssa keittiöön yhtä aikaa. Poika oli hakemassa tuoppiin vettä ja minä olin laittamassa ruokaa. Aloimme juttelemaan vaan niitä näitä, lähinnä autoista. Poika kertoi, kuinka hänen isällään oli vanha kupla. Minä nauroin, että minä olen aina halunnut vaaleanpunaisen kuplan.
Törmäsin poikaan pari kertaa samalla tavalla ja aloin hieman jo odottamaan niitä törmäämisiä. Minusta vaan oli hauska jutella pojan kanssa.

Keittiökerroksessa asui myös Mika, johon törmäsin ensimmäisen kerran keittiössä, kun siltä oli pöllitty lautanen. Kahtoin hieman kieroon sen päsmennystä asiasta mutta minkäs minä sille voin. Myöhemmin tutustuin Mikaan paremmin ja nauroimme monesti tapahtunutta. Mika oli töissä ja hakemassa lääkikseen. En taida koskaan tietää, että pääsikö hän sinne sisälle.
Samassa kerroksessa asui myös Anu, johon en tutustunut koskaan kunnolla. Syy oli siinä, että rockabilly-tyylinen Anu ja minä olimme aivan täydellisesti erilaisesta maailmoista.

Meistä tuli pieni porukka, minä, Mika ja Hilkka. Pidemme Mikan huoneessa illan istujaisia, Mikan huone kun oli tilavin ja parhaiten kalustettu. Eräänä lokakuun iltana päätimme lähteä porukalla kapakkaan.
Soitin Suville Lammille, että lähtee mukaan. Ei olla pitkään aikaan nähty.Suvi suostui pienen suostuttelun jälkeen.
Istuimme iltaa taas Mikan huoneessa.Muutaman siiderin jälkeen aloin kyselemään, että missä on sinitakkinen poika. Mika totesi, että eiköhän se oli huoneessaan.
"No, miksi se siellä on? Miksi se ei ole lähdössä meidän kanssa kapakkaan?"
"Käy kysymässä siltä."
"No en. Sun kaveri se on. Mutta nyt lähtee kaikki mukaan. Ei ketään voi yksin jättää, kun muut lähtee."
"Käy sitten hakemassa se."
"En, sun kaveri."
"Sinä tämän jutun aloitit, joten mene ihan itse."
"No voi helvetti. Niin se on kai sitten tehtävä."
Hörppäsin siiderini loppuun ja painelin sinitakkisen pojan huoneeseen.
"No niin, kaveri. Levikset jalkaa ja kapakkaan.Nyt mennään."
"Mitäh?"
"Niiniin. Kaikki muut on lähdössä kapakkaan, paitsi sinä. Nyt lähdet sinäkin.Ei kukaan jää yksin tänne napottamaan."
"En minä, ei ole rahaa ja väsyttääkin."
"No minä tarjoan, mutta nyt lähdet."
"En minä taida jaksaa."
"Jaksatjaksat. Levikset jalkaa ja matkaan."
Poika sukelsi sänkyyn ja veti peiton päälleen.
"Minä jään tänne."
"Et muuten ole jäämässä."
Kiskaisin peiton pojan päältä pois.
"Voi helvetti. Ilmeisesti minä olen hyvin pitkälle lähdössä."
Vedin pojan mukanani Mikan huoneeseen ja heitin pojalle yhden siidereistäni.
Istuimme hetken ennen kuin lähdimme taksilla keskustaan. Pitihän sitä kerran kun lähtee, niin ajella taksilla.
Ulkona seisoessani tunsin hieman oloni epämukavaksi, kun poika seisoi hieman kaikkien muiden ulkopuolella. Yritin hieman viihdyttää poikaa samalla kun juttelin muiden kanssa.Tosin, en oikein tiennyt, että miten.

Pääsimme vihdoin kapakkaan, johon Hilkka ja Mika halusivat laulamaan karaokea.
Istuin pojan kanssa baaritiskille.
"No, mitäs sinä sitten haluat juoda?"
"Pernodcola."
"Mikäh???"
"Pernodcola."
"Siis mikä???"
"No pernodcola. Anisviinaa."
"Ahaa... Saat muuten ihan ite tilata sitä, en minä osaa tuollaisia sanoa" Nauroin.
"Kaksi pernodcolaa."
"Ai."
Sain drinkin nenäni eteen ja maksoin, kuten olin luvannut.Tutkin drinkkiäni hyvin huolellisesti ennen kuin uskalsin maistaa lasista.
"Hyvää."
"Niinhän minä sanoin."
Juttelimme pojan kanssa ja nauroin kunnolla pitkästä aikaa pojan jutuille. En muista enää miten ajauduimme siihen tökkimiskisaan, johon vahingossa kai, ajauduimme. Huomaamattani tökkimiskisan pääteeksi suutelimme. Hampaat hieman kalahtivat yhteen mutta totesin itsekseni, että aina tätä taitoa voi opettaa.Pieni hermoilu puolin ja toisin lisäsi suudelman jännittyneisyyttä.
Hetken päästä lähdimme kävelemään kotia kohti käsikädessä.
Suurempia puhumatta, tein Suville vuoteen ja poika tuli viereeni nukkumaan. Sinä yönä todellakin vaan nukuttiin humalaa pois.

Alku, vuosi 2000, osa 2

Kirjoitusten lähestyessä lukeminen oli mitä oli. Aikaa oli liikaa, joten poikien kanssa tuli käytyä kapakassa useammin kuin kerran.
Sinä talvena oli myös hh-episodi.
Kuvitelin liikoja itsestäni, luulin liikoja toisista. Näin sen, mitä halusin nähdä. Näin vuosien päästä asiaa ajatellessani, en voi muuta kuin hihitellä. Naiset rakastuvat aina renttuihin tai ainakin ihastuvat. En koskaan kuvitellut itse olevani samanlainen, mutta nyt sen ymmärrän. Tosin, silloin olin myös nuori ja naivi. Silloin ajatusmaailma oli suppeampi, samaan sänkyyn mentiin vain nukkumaan, muu kuului sitten vasta seurusteluun. Huvittavaa lähinnä.
Tai ehkä se on myös sääli. Olisin varmasti erilainen ihminen, jos olisin saanut säilyttää lapsenuskon ja viattomat silmät. Noh, se siitä episodista. Tosin se sitten poiki hieman myöhemmin paljon surua.

Matikankirjoitusten aamuna naureskelin, että mitä helvettiä yleensä ottaen teen koko koululla. En ollut avannut kertaakaan kirjoja, myönnän. Minä olen aina ollut hyvin surkea laskemisessa, joten kirjoitin matikan vain siksi, ettei sitten koskaan myöhemmin tule asiasta kysymistä, eikä tarvitse koskaan kirjoittaa sitä jostain syystä myöhemmin.
Kirjoitukset eivät menneet niin hyvin, kuin olisin kuvitellut. Luulin osaavani mm. historian kysymykset oikein hyvin, mutta tulos oli jotain aivan muuta.

Kirjoitusten jälkeen elämään tuli lievä tyhjiö. Aikaa oli enemmän kuin koskaan, säpinää piti saada.
Hh-episodi poiki K:n sinä keväänä. Ajatus oli oikein hyvä ja toki toimiva. Teen H:n mustasukkaiseksi K:n avulla. Heh, oikeasti. Tosin siinä ei ihan niin käynyt.

K:n tiesin haluavan minut takaisin, vaikka olin dumpannut sen aika rumasti edellisenä syksynä. Se yritti lämmitellä minua aina välillä ja loppujen lopuksi, H:n takia, lämpenin vihdoin.
Minulla ei ollut mitään tarkoitusta rakastua, ei pienintäkään ajatusta. Se ei ollut yksinkertaisesti mahdollista. Eihän K:n nyt kukaan voisi koskaan rakastua, raivostuttava kakara.
Ennen kuin sain lakin päähäni olin hyvin rakastunu ja se kevät ja kesä oli todella upeaa aikaa. En ole käynyt kuin kerran sen jälkeen palviljongilla. Silloinkin minut vain kuljetettiin sinne enkä voinut asialle mitään. Oli omituista muistaa vuosien takaiset asiat kuin eilinen.
K sai neitsyyteni, sydämeni ja minut kokonaan. Hetkeksi.
Muistan oikein hyvin sen auringon laskun, jolloin se piti minua sylissään ja vaan oltiin ja kahteltiin auringon painumista taivaanrannan taa. Muistan ne illat, jotka olivat vain meidän kahden vinttihuoneessa. Muistan vieläkin kuinka ensimmäisenä yönä, maattin H:n ja M:n olohuoneen lattialla patjoilla ja kuinka aamulla sain ehtiä rintsikoita kirjahyllystä ja alushousuja kattolampusta. En vieläkään käsitä, kuinka ne olivat sinne joutuneet.

Unohtamatta sen vuoden juhannusta. Minä olin ainua selvinpäin ja kuskina. Totta kai jussina pitää uida. H jäi rannalle ja kasteli vaan nilkkansa kun minä molskahdin jokeen, joka oli pirun kylmä, uimaan kunnolla. Vieläkin naurattaa aamu, kun vihdoin pääsimme sänkyyn. K veti minulta paidan päältä, jota en toki kaivannut ollenkaan. Eihän minulla kylmä sen uinnin jälkeen ollutkaan. Kun paita oli päältä pois, niin K nukahti. Tai sammui. Miten vaan. Kaivoin paidan lattialta takaisin päälleni ja painauduin kylkeen lämmittelemään.

Se aika oli rauhan aikaa. Minulla oli uskomattoman hyvä olla. K oli itse niin rauhallinen, että se tarttui minuunkin. Tosin se osani myös pitää minut kurissa. Sen ei tarvinnut kuin nostaa kulmakarvaansa, niin minä luikin jo ovesta ulos. Siinä saattoi olla se syy, miksi emme tapelleet oikeastaan koskaan. En tiedä, oliko se sitten yksi niitä syitä, jotka johtivat eroon.
Tuli heinäkuu ja meillä oli hetken jo mennyt huonosti K:n poikkastua jalkansa sotaharjoituksissa. Vihdoin heinäkuun helteiden aikana, K sanoi minulle heihei ja hyvää loppu elämää. En näin jälkeen päin voi sanoa, että se olisi tullut yllätyksenä, mutta olisin voinut hieman paremmin varautua jo asiaan aikaisemmin.
Pidimme eron jälkeen säännöllisesti yhteyttä, en tiedä oliko se nyt kuitenkaan kovin huono asia.

Minä muutin hieman eron jälkeen hetkeksi porukoille, etäisyys asioihin antoi aikaa ajatella.
Ennen kuin elokuu loppui asuin jo kuopiossa.

Alku, vuosi 2000

Millenium on vain kerran elämässä!, karjuin Suville puhelimeen.
Kaveri hei, paskaa tapahtuu, mutta nyt kyllä biletetään.

Suvi oli eronnut hiljattain poikaystävästään, joten pakko se oli jotenkin raahata ulos tuulettumaan. Fokkarissa oli tiedossa sisäilotulitus, joka olisi pakko nähdä. Lupasimme lähteä ensin alaikäisten kanssa pussikaljalle Sibbe-puistoon, vain verestääksemme vanhoja muistoja ja sitten lähteä tyylikkäästi Fokkariin bailaan.

"Hei, oletteko ajatelleet, että Sibbe on aika munaton mies?" Laura kysyy istuessaan patsaan juuressa vaniljasiideri kädessään.

"Ei just ole käynyt mielessä, mutta nytkun sanoit asiasta, niin olet muuten aika oikeassa." Henna vastasi.

"Mitä helvettiä... Mitä mulla on taskussa...?"

"Mitä sä nyt taskujas alat tässä kaivelemaan...? Ja mitä vittua sä oot kynttilällä tehnyt?" Suvi katsoi minua kysyvästi tupakkaa sytyttäessään.

"Etin nessua. Nenä vuotaa. Kynttilä on jäänyt muuten joululta. Käytiin hautausmaalla ja sillä on jäänyt yksi kuusenkynttilä taskuun. Sillä on helpompi tuulessa sytyttää kynttilöitä kuin tulitikuilla."

Katsoi tyttöjä "mitä ihmeellistä"-ilmeellä, kun porukka alkoi nauraa yksi toisensa jälkeen.

"Annas tänne se. Sibbe saa kohta munat."

Miten muistankaan tuon illan vielä näin hyvin kaikkien näiden vuosien jälkeen. Kynttilä ei ollut enää yöllä Sibbellä munana, kuka tietää missä kynttilä oli ja mitä sille tapahtui.
Sinä uutena vuotena ei maailma romahtanut, niin kuin oli pelätty. Taksi vei kotiin yöllä kuten niin monesti aikaisemminkin. Bileet oli tosin surkeat, mutta se oli viimeisiä kertoja, kun Fokkarissa tuli vielä käytyä.

Lukio jatkui normaalisti muutama päivä uuden vuoden jälkeen. Helmikuussa aloimme valmistautumaan kirjoituksiin. Potkiaisista voisin kertoa vaikka kuinka paljon tarinoita. Hauskaa oli, pää-asia kuitenkin.
Olimme tosin kuulemma hiljaisimmat abit koskaan. Se saattoi tietenkin johtua hyvin pitkälle siitä, että monella oli vuosisadan kankkunen.