Oikeesti en käsitä miksi, mutta oon vaan jääny pyörittelemään muutamaa lausetta mielessäni viime päivinä. Johtunee varmaan erään lausahduksesta; ei se tule kauaa kestämään. Jos yksikin sana siitä, mitä minulle on sanottu, on totta, niin ei, ei niin tule kestämään.
Jotenkin vaan hieman jaksan epäillä taas kerran, hyvin pitkälle jutellut vaan lämpimikseen, sen mitä halusinkin kuulla.
Jonkin verran olen oikeesti viimeisen viikon aikana normaalia enemmän vihannut ja inhonnut omaa typeryyttäni; olis taas kerran pitänyt kuitenkin ajatella oikeesti ihteensä, olisi pitänyt tyytyä vähempään. Kerrankin.
Noh, nyt se on oikeesti myöhäistä eikä siihen tule koskaan enää muutosta.
Vaikka elämä on hassu ja kummallinen juttu, harvasta muusta kuin tästä asiasta olen ollut näin varma. Toisaalta taas on kummallista se, että ei osaa lopettaa odottamista.
Ehkä sitten taas parin vuoden päästä. Kaikki työ kun valui viemäriin, pakko taas aloittaa alusta.
Osaa jonkin verran vituttaa oikeesti. *huoh* Jotenkin ei vaan jaksaisi vaikka tietää, että se on pakko tehdä. Taas. Että taas voi jatkaa eteen päin.
Tällä kertaa vaan kun en pääse juoksemaan karkuun niin paljon kuin kintuistani pääsen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti