Toto - Bottom of your soul

Eilen illalla jäin pohtimaan, että kuinka kummallista loppuunsa minun elämäni nyt on. Kaksi vuotta sitten en koskaan nähnyt tälläistä tulevaisuutta. Aivan kuin Narri; minulla on sellainen olo, että olen poissa ajastani, aivan uudenlaisessa tulevaisuudessa, kuin mitä koskaan olen nähnyt. Sen puoleen, pitkään aikaan en ole enää edes nähnyt unia. Olen nähnyt vain muutaman unen nyt toteutuvan. Huvittavaa nyt tajuta, että on nähnyt näitä hetkiä ja naureskelin nähdessäni, että ei hyvä helvetti, enhän minä koskaan nuin tekisi. Tein sitten kuitenkin.
Jos kaikella on oma tarkoituksensa, niin olen hyvin ihmeissäni, että mikä tarkoitus tällä kaikella on.
Jokseenkin, voin vain spekuloida. Ehkä ensimmäinen opetus oli, että elä luota oikeastaan kehenkään. Sinäänsä siinä hommassa huvittaa eniten se, että minä sanoin vaikka kuinka monta kertaa, että minä en enää ole lojaali kenellekään tai millekään. Noh, sitä sitten enempää lähde spekuloimaan.
Toinen opetus oli, että unelmat unelmana, menneisyys menneisyytenä, sitä ei takaisin voi saada; on päästettävä vain oikeasti irti. Vaikka niin tein jo aikoja sitten. En kai kuitenkaan koskaan voi tarpeeksi montaa kertaa pyytää anteeksi, mitä tunsin, mitä tein. Aikoja sitten ymmärsin sen jo, ettei se muuta mitään. Mutta silti, en kiellä vieläkään sitä mitä tunsin, mitä tunnen edelleen. Toivoin vain, että olin myös merkinnyt edes murto-osan siitä, mitä minulle merkitsi. En osaa olla pahoillani, että tunsin jotain niin vahvasti. Kaikesta huolimatta.
Mutta huomasin myös, että en ollut ainoastaan minä, joka kuolin kohta kaksi vuotta sitten. Myös se ihminen, joka hän oli.
Surullista sinäänsä. Se pieni hetki, jonka vielä sain... Pidän sitä suuressa arvossa. Kaikesta huolimatta.
Kuitenkin vaikka en enää näekään tulevaisuutta, en silti pääse niistä kahdesta unesta eroon; valkoisessa mekossa siltaan hirtetty nainen ja sala-ampuja katolla. Ne ovat oikeasti todella häiritseviä enkä ole vieläkään keksinyt niiden merkitystä.
Epäilen kuitenkin, että niidenkin merkitys vielä selviää jonain päivänä...

Jep, hieman ajatusten virtaa taas tai oikeastaan pitkästä aikaa. Siitä on jo aikaa kun viimeksi olen vain valuttanut ajatuksia. Ja kuitenkin olen pyöritellyt näitä jo pitkään, jospa ne nyt loppuisivat olemasta päässä.
Vituttaa vaan, että meistä kolmesta; luultavasti minä olen ainoa, jota nämä asiat häiritsevät ja pahasti. No, mun oma henkilökohtainen helvetti... Saan vaivata ihan rauhassa rumaa kuuppaani näillä asioilla vaikka kuinka pitkään.