Sonata Arctica - Tallulah

Tästä aiheesta minun on pitänytkin jo pitkään kirjoitella. Taas kun kerta toisensa jälkeen törmäsin samaan asiaan. Tunsin itse taas julmaksi, kun jouduin selittämään jälleen kerran, miksi en tahdo parisuhdetta minkään asteista. Ei sillä, ettenkö tahtoisi tarjota Karpalolle tasapainoisen ja täyteläisen perhe-elämän mutta minun on pakko pohtia, että millä kustannuksilla. Vaikka nyt kaikessa ajattelinkin ensimmäisenä lastani, jonka haluan kasvattaa ennemmin rauhallisuuden ja rakkauden keskellä kuin repivässä ja riitaisessa ympäristössä.

Kerran pohdimme erään ihmisen kanssa, millainen elämä olisi voinut olla, jos vanhemmat olisivatkin olleet erilaisia. Joskus on käynyt ajatus mielessä, millainen elämä minulla olisi ollut, jos vanhemmat olisivat rakastaneet toisiaan ehdoitta. Keskustelu kumppanini pohti, millaista olisi ollut, jos hän olisi ollut toivottu lapsi.
Tämä hyvin kauan aikaa sitten käyty keskustelu nousi taas mieleeni siinä vaiheessa, kun selitin, eitä parisuhteelle. Kuitenkin vaikka Karpaloa todellakaan ei ollut suunniteltu tai kummemmin odotettu, varsinkin kun raskauden mahdollisuus oli täysin olematon, haluan ennemmin kasvattaa lapseni yksin toivottuna ja rakastettuna.

Tänään saunassa pohdin; millainen ihminen koskaan jaksaisi tai kestäisi minun kanssani elämistä yhtään pidempään kuin satunnaisten tapaamisten merkeissä. Kuitenkin vaikka olenkin jo pää-asiallisesti päästänyt menneestä irti, tullut asian kanssa sinuiksi ns. Silti käy mielessä, kuinka paljon vertaisi uutta ja vanhaa. Varsinkaan, jos sydän ei olisi mukana. On hankala selittää omalla historialla ihmiselle, joka ei ole kokenut edes puolia siitä, mitä itse on käynyt läpi, otsikon biisin sanoja. Varsinkaan niin, että tulisi ymmärretyksi oikein.
Mutta ennemmin olen sitten se paljon puhuttu jääkuningatar kuin käymässä uudestaan samaa läpi, minkä on kerran jo kokenut. Lisäksi, tein lupauksen, jonka ole pitänyt. Ja tulen pitämään.

Karpalon tulo elämään... En silti koe rikkovani tuota lupausta. Pitkästä aikaa tunnen elämän olevan rehellisesti vakaata ja pysyvää. Jotain, minkä katoamista tai loppumista ei tarvitse pelätä. Huomisen tietää, että se on kutakuinkin sellainen, kuin millaiseksi sen on suunnitellut.
Juuri tätä olen kaivannut jo pitkään. Kerran pohdin ihmisten omia elämänkertoja, nyt voisin itsekin lopettaa omani: olen onnellinen.

Ja vihaan tämän lisäämistä tämän loppuun siitä samaisesta syystä: vihaan itseni selittelemistä. Mutta. Tiedän, että saan selitellä tämän tekstin Karpalon isälle, joka ei kuitenkaan taas ymmärrä tämän tekstin virallista pointtia. Sitä ideaa mistä tämä kokonaisuudessaan lähti. Sitä mitä ajan tällä tekstillä takaa.