Sonata Arctica - Tallulah

Tästä aiheesta minun on pitänytkin jo pitkään kirjoitella. Taas kun kerta toisensa jälkeen törmäsin samaan asiaan. Tunsin itse taas julmaksi, kun jouduin selittämään jälleen kerran, miksi en tahdo parisuhdetta minkään asteista. Ei sillä, ettenkö tahtoisi tarjota Karpalolle tasapainoisen ja täyteläisen perhe-elämän mutta minun on pakko pohtia, että millä kustannuksilla. Vaikka nyt kaikessa ajattelinkin ensimmäisenä lastani, jonka haluan kasvattaa ennemmin rauhallisuuden ja rakkauden keskellä kuin repivässä ja riitaisessa ympäristössä.

Kerran pohdimme erään ihmisen kanssa, millainen elämä olisi voinut olla, jos vanhemmat olisivatkin olleet erilaisia. Joskus on käynyt ajatus mielessä, millainen elämä minulla olisi ollut, jos vanhemmat olisivat rakastaneet toisiaan ehdoitta. Keskustelu kumppanini pohti, millaista olisi ollut, jos hän olisi ollut toivottu lapsi.
Tämä hyvin kauan aikaa sitten käyty keskustelu nousi taas mieleeni siinä vaiheessa, kun selitin, eitä parisuhteelle. Kuitenkin vaikka Karpaloa todellakaan ei ollut suunniteltu tai kummemmin odotettu, varsinkin kun raskauden mahdollisuus oli täysin olematon, haluan ennemmin kasvattaa lapseni yksin toivottuna ja rakastettuna.

Tänään saunassa pohdin; millainen ihminen koskaan jaksaisi tai kestäisi minun kanssani elämistä yhtään pidempään kuin satunnaisten tapaamisten merkeissä. Kuitenkin vaikka olenkin jo pää-asiallisesti päästänyt menneestä irti, tullut asian kanssa sinuiksi ns. Silti käy mielessä, kuinka paljon vertaisi uutta ja vanhaa. Varsinkaan, jos sydän ei olisi mukana. On hankala selittää omalla historialla ihmiselle, joka ei ole kokenut edes puolia siitä, mitä itse on käynyt läpi, otsikon biisin sanoja. Varsinkaan niin, että tulisi ymmärretyksi oikein.
Mutta ennemmin olen sitten se paljon puhuttu jääkuningatar kuin käymässä uudestaan samaa läpi, minkä on kerran jo kokenut. Lisäksi, tein lupauksen, jonka ole pitänyt. Ja tulen pitämään.

Karpalon tulo elämään... En silti koe rikkovani tuota lupausta. Pitkästä aikaa tunnen elämän olevan rehellisesti vakaata ja pysyvää. Jotain, minkä katoamista tai loppumista ei tarvitse pelätä. Huomisen tietää, että se on kutakuinkin sellainen, kuin millaiseksi sen on suunnitellut.
Juuri tätä olen kaivannut jo pitkään. Kerran pohdin ihmisten omia elämänkertoja, nyt voisin itsekin lopettaa omani: olen onnellinen.

Ja vihaan tämän lisäämistä tämän loppuun siitä samaisesta syystä: vihaan itseni selittelemistä. Mutta. Tiedän, että saan selitellä tämän tekstin Karpalon isälle, joka ei kuitenkaan taas ymmärrä tämän tekstin virallista pointtia. Sitä ideaa mistä tämä kokonaisuudessaan lähti. Sitä mitä ajan tällä tekstillä takaa.

Sinkkuus vs. Parisuhde ja summasummaarum

Viime yö meinasi taas jäädä hieman unettomaksi. Turhan monia asioita jäin pyörittelemään mielessäni.
Kun yksinelämiseen on alkanut tottumaan, huomaa oikeasti, kuinka paljon helpompia monet arkipäiväiset asiat ovat, varsinkin kun kahtelee tuttuja pariskuntia vierestä. Jokapäiväinen keskustelu syömisestä, siivoomisesta, tiskikoneen tyhjentämisestä; yksin ollessaan voi syyttää vain ja ainoastaan ihteään, jos jotain jää tekemättä tai tekee homman vasenta lonkkaa heilauttamalla.
Toisaalta taas tässä kipeänä ollessani; kuinka paljon helpompaa olisikaan, jos olisi toinen, joka voisi käydä kaupassa, ei tarvitsisi itse sinne raahautua, joku joka toisi lisää juotavaa, peittoa, lämmintä kauratyynyä.
Kummassakin on puolensa, niin yksinelämisessä kuin parisuhteessa.

En voi myöskään väittää, etteikö koskaan tuleva elämänmuutos minua ole hirvittänyt tai etten ole kysellyt itseltäni, että kuinka selviän jokapäiväisessä elämässä. Toisaalta taas toivotan sen hyvinkin tervetulleena; kuitenkin omalla tavallani alan kaipaamaan taas ääntä tähän taloon, elämää, jotakin, joka rytmittää jokaisen arkisen päivän.

En myöskään voi kiistää, etteikö joskus kävisi vanhat mielessä muistoina, hetkinä, jolloin alkaa hymyilemään huomaamattaan. Asiaan liittyen olenkin pohtinut kahta asiaa. Taannoin eräs jutteli asiasta minulle ja totesi, että sen perusteella, mitä oli kuullut, niin ei näin. Haluaisin vain tietää, mikä sitten olisi ollut silloin se oikein. Minä en nähnyt mitään omituista siinä elämässä; se oli toisenlaista elämää kuin nyt. Sen mitä heidän elämäänsä olen kahtellut vierestä, voisin sanoa samaa: ei nuin. Ei kukaan voi kertoa toiselle, että kuinka jonkun pitäisi elää elämänsä; mikä on oikea tyyli, mikä väärä.
Toinen asia, joka oikeastaan voisi myös summasummaarum tämän tekstin idean: jokin aika sitten olisin antanut puoli valtakuntaa siitä, että olisin saanut tietää, kuka minua puukotti selkään vain siksi, että olisin voinut olla ilkeä naamatusten tälle henkilölle. Nyt taas uudessa valossa, toisessa tilanteessa; tahtoisin päästä kiittämään itse henkilökohtaisesti tätä henkilöä hyvinkin monesta asiasta. Epäilen, että näin tuskin saan niitä kiitoksia hänelle perille mutta aina voin toivoa. Kuitenkin olen löytänyt monesta asiasta uusia ulottuvuuksia kaiken sen jälkeen ja tätä yhtä ihmistä saan kiittää minulle kalleimmasta asiasta, pienestä ihmeestä, jota tuskin muuten olisi äkkiä tullut tapahtumaan. Kiitos siis sinulle tästä.