Viime yö meinasi taas jäädä hieman unettomaksi. Turhan monia asioita jäin pyörittelemään mielessäni.
Kun yksinelämiseen on alkanut tottumaan, huomaa oikeasti, kuinka paljon helpompia monet arkipäiväiset asiat ovat, varsinkin kun kahtelee tuttuja pariskuntia vierestä. Jokapäiväinen keskustelu syömisestä, siivoomisesta, tiskikoneen tyhjentämisestä; yksin ollessaan voi syyttää vain ja ainoastaan ihteään, jos jotain jää tekemättä tai tekee homman vasenta lonkkaa heilauttamalla.
Toisaalta taas tässä kipeänä ollessani; kuinka paljon helpompaa olisikaan, jos olisi toinen, joka voisi käydä kaupassa, ei tarvitsisi itse sinne raahautua, joku joka toisi lisää juotavaa, peittoa, lämmintä kauratyynyä.
Kummassakin on puolensa, niin yksinelämisessä kuin parisuhteessa.
En voi myöskään väittää, etteikö koskaan tuleva elämänmuutos minua ole hirvittänyt tai etten ole kysellyt itseltäni, että kuinka selviän jokapäiväisessä elämässä. Toisaalta taas toivotan sen hyvinkin tervetulleena; kuitenkin omalla tavallani alan kaipaamaan taas ääntä tähän taloon, elämää, jotakin, joka rytmittää jokaisen arkisen päivän.
En myöskään voi kiistää, etteikö joskus kävisi vanhat mielessä muistoina, hetkinä, jolloin alkaa hymyilemään huomaamattaan. Asiaan liittyen olenkin pohtinut kahta asiaa. Taannoin eräs jutteli asiasta minulle ja totesi, että sen perusteella, mitä oli kuullut, niin ei näin. Haluaisin vain tietää, mikä sitten olisi ollut silloin se oikein. Minä en nähnyt mitään omituista siinä elämässä; se oli toisenlaista elämää kuin nyt. Sen mitä heidän elämäänsä olen kahtellut vierestä, voisin sanoa samaa: ei nuin. Ei kukaan voi kertoa toiselle, että kuinka jonkun pitäisi elää elämänsä; mikä on oikea tyyli, mikä väärä.
Toinen asia, joka oikeastaan voisi myös summasummaarum tämän tekstin idean: jokin aika sitten olisin antanut puoli valtakuntaa siitä, että olisin saanut tietää, kuka minua puukotti selkään vain siksi, että olisin voinut olla ilkeä naamatusten tälle henkilölle. Nyt taas uudessa valossa, toisessa tilanteessa; tahtoisin päästä kiittämään itse henkilökohtaisesti tätä henkilöä hyvinkin monesta asiasta. Epäilen, että näin tuskin saan niitä kiitoksia hänelle perille mutta aina voin toivoa. Kuitenkin olen löytänyt monesta asiasta uusia ulottuvuuksia kaiken sen jälkeen ja tätä yhtä ihmistä saan kiittää minulle kalleimmasta asiasta, pienestä ihmeestä, jota tuskin muuten olisi äkkiä tullut tapahtumaan. Kiitos siis sinulle tästä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti