Luikin käytävää pitkin saunan jälkeen omaan huoneeseeni. Ovi jäi vahingossa raollee. Yhteishyvä päätti sitten samassa hetkessä olla menossa vessaan, kun jäin rasvaamaan jalkojani. "Tarviisitko apua?" "Ei, en nyt tällä kertaa, ehkä pärjään ihan itse".
Sain vaatteet nopeasti päälleni ja lähdin yläkertaan keittelemään teetä.
"En millään tahtoisi lähteä kotona käymään. Taas tiedä, missä kunnossa se isä on."
"Minä lähden sinun kanssasi."
"Se nyt ei ole kovin fiksu ajatus..."
"Minä en tahdo, että lähdet sinne yksin."
Istuin pojan sylissä ja murehdin tulevaa lapsuuden kodissa käyntiä.
"No, jos nyt sitten tahdot ja oot varma..."
"Olen"
Seuraavana aamuna pakkasin autoon omien tavaroideni lisäksi myös pojan tavarat.
Harvoin 350km matka on mennyt niinkin nopeasti ja hauskasti. Poika onnistui naurattamaan minua, niin että kyyneleet valuivat silmistä. Tänäkin päivänä väkisinkin virnistän nähdessäni vihreitä pönttöjä.
"En minä tämän isompi ole" Poika naurahti äidilleni, esitellessäni heidät toisilleen.
Pojalla kun oli kuitenkin mittaa sen 188 eikä poikaa voinut mitenkään pieneksi sanoa, joten hieman väkisinkin naurahdin lausahdukselle.
Yritin palloilla äidin ja pojan välissä. Vanhemmat kun kuitenkin koko ajan vertasivat poikaa K:oon, joka oli ollut täysin erilainen luonne. Yritin sanoa, että minä teen itse valintani mutta sanani eivät paljoa vaakakupissa painaneet. Vanhempani eivät pitäneet pojasta ensi silmäyksestä lähtien.
Reissu meni kuitenkin kohtuullisesti, minun palloilleissa pojan ja vanhempieni välillä pyrkien säilyttämään kaikilla hyvän mielen ja rauhan talossa.
Jos olin tuolloin tiennyt, että väsyn siihen vasta vuosien päästä, olisin nauranut makeasti.
Kuopioon takaisin päästyämme, oli pojan ovessa häätömääräys.
"Ootko kuullu jo?" Hilima kysyi takan äärestä
"Luultavasti en, mitäs niin?"
"Tämä talo on myynnissä ja meidän pittää muuttaa tästä luultavastikin aika äkkiä pois"
"Aijaa. No, ei kai siinä sitten auta kuin alkaa kahtelemaan kämppää ihtelleen"
"No, mites teillä yläkerran pojan kanssa?"
"En minä tiedä... Toisaalta onhan meillä ollut ihan hauskaa ja viihdyn todellakin sen kanssa mutmut..."
"Ei siis oo antanut vieläkään?"
"Juuei ole"
"Jos ei kohta ala mittään tapahtumaan, niin jätä jo se"
"Vakavasti ajatellutkin sitä. Kun nyt tietäisi, että mikä tämä suhde on sitten virallisesti"
"Seksi on kuitenkin osa parisuhdetta"
"Niinpä. Niinhän se on"
Mainitsin talon myynnistä porukoille. Paria viikkoa myöhemmin lähdimme kahtelemaan kämppiä. Poika lähti mukaan. Jotenkin siinä vaiheessa oli jo itsestään selvää asiasta sen kummemmin keskustelematta, että poika muuttaa minun kanssani yhteen, kunhan sopiva kämppä löydetään.
Emme saaneet sitä kaksiota Puijonlaaksosta, johon rakastuin ensi silmäyksellä mutta muutimme sitten ennen uutta vuotta Julkulaan, rivariin jossa oli kaksi pientä huonetta, keittiö ja sauna.
Muutto meni kohtuullisen hyvin. Vaikkakin se hieman venähti iltaan, ihmettelimme, miten kahdella ihmisellä voi yhdessä huoneessa olla niinkin paljon tavaraa. Viimeisen kuorman purun jälkeen laitoimme sängyn kasaan, jotta pääsimme nukkumaan.
Aamulla nousin istumaan ja pohdin useamman minuutin ajan, miten pääsen vessaan. Sängystä vessaan pääsy oli meinaan pienen akrobaatti esityksen takana.
Hitaasti kuitenkin alkoi tavarat löytämään paikkansa. Saimme pojan siskolta kaksi vanhaa sohvaa ja muutaman nojatuoli, olohuoneeseen pöydän vanhemmiltani, keittiön pöytä oli minun vanha pöytäni lammin ajoilta, sänky oli pojan eli kalustus muistutti kirpparia mutta siitä asunnosta tuli meille kuitenkin koti.
Vuosi vaihtui sinä vuonna ystävien seurassa vaikkakin reissu päättyi hieman lyhyeen mutta hauskaa kuitenkin oli.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti