Viimeinen kaksi viikkonen avasi hieman jo arpeutuneet, melkein parantuneet haavat. Joskus niin kai oli tapahduttava, kun aikaa on tarpeeksi kulunut. Pystyy käsittelemään asioita aivan eri tavalla, kun on saanut kaikkeen paljon jo etäisyyttä.
Harkitsin hieman, että olisin kirjoittanut asian tiimoilta avoimen kirjeen mutta jätän sen nyt kuitenkin tekemättä. Jokseenkin se saattaisi muutamalle ihmiselle selventää asioita mutta ihan kaikkea kuitenkaan ala julkisesti märssyämään.
Tänään kuitenkin yksi ihminen sai yhdellä lauseella minut pohtimaan, että kuinka onnellisessa asemassa olenkaan kuitenkin loppujen lopuksi ollut?
Olen saanut rakastaa sydämeni kyllyydestä; kokea sellaisen rakkauden, joka oli kaiken kattava tunne, tärkein asia maailmassa. Loppujen lopuksi, se tunne tuskin koskaan lopullisesti katoaa. Se vain siirtyy hitaasti historian hiljaiseen suhinaan.
Sellaisen uudelleen kokeminen tuskin on mahdollista enkä tiedä pystyisinkö siihen jonkun toisen kanssa kuitenkaan koskaan. Aina olisi kuitenkin se, että ei osaisi luottaa siihen, että toinen todellakin pysyy rinnalla. Kuinka väärin se olisi, jos joutuisi valehtelemaan toiselle, mitä oikeasti tuntee.
Uskon, että jokaiselle meille on olemassa vain se yksi suuri rakkaus. Kun sen menettää, niin mikään tai kukaan ei voi astua sen tilalle. Korvata toisen paikkaa.
Silläpä; ehkä yksin oleminen ei olekaan niin pahasta kuitenkaan.
Haavojen arvet vaalenevat kuitenkin, eivät katoa kuitenkaan koskaan. Parhaiten ehkä tästä kaikesta kuvaa Sonatan Brokenin sanat:
I was raised from a broken seed, I grew up to be an unwanted weed.
Ever faster the time exceeds me, little harder again to remember...you.
Held a torch for you, when lightning struck me, once again, hope I died for the last time.
Only one I have a thing greater than you, little light on the sky every night.
Morning dew on the field, where I met you.
I was frozen a year, couldn't get through.
Got a sign, not a scar, on my shoulder, I am not quite the man you take me for...
Fell in love with the weakness within me.
Tried to force me the Ring and own me.
Guess you found what you'd think would oblige me, little version of me to consume you...
I'd give my everything to you, follow you through the garden of oblivion.
If only I could tell you everything, the little things you'll never dare to ask me...
Do you really know me?
Show me that you care and have a cry.
How do you see me?... as the one?
Can you see my blood when I'm bleeding.
How can you love this exile, and how could I desire you.
When my pain is my pain and yours is too...
Seven lives of a man, passed before me.
Seven graves, one for every love I've had.
Only once I have broken my so called heart.
Only one made me see why they cry.
Will I learn how to be one of you someday?
Will I still feel the eyes that behold me.
Will I hear what you think, when you see me?
Will it tear me apart if you feel for me...
On this deadwinter's night. Darkness becomes this child.
Bless this night with a tear. For I have none I fear...
Little broken , always been, a part of you belongs to me.
You were never mine to love, but this all has made it easy for me...
Burning feathers, not an angel, Heaven's closed , Hell's sold out.
So I walk on the earth, behind the curtains, hidden from everyone,
until I find a new life to ruin again
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti