Koko kuopioon muutto on sellaista hässäkkää, että harvoin on muutto sellaista ollut. Aika muuttaa oli todella vähässä ja pakko oli ottaa ensimmäinen asunto, jonka vaan sain. Kävin kahtomassa kämpän pikaisesti ja totesin, että otan. Kämppä oli siis huone isosta talosta, joka näyttää museolta, jossa asui lisäkseni 15 ihmistä. Kahdella oli yksiö yläkerrassa, loput jaoimme keittiön. Talo on nelikerroksinen, jokaisessa kerroksessa oli vessa, meillä alimpana oli myös sauna. Talossa oli kaksi pesukonetta, meillä alimmassa kerroksessa ja keittiökerroksessa.
Muutin huoneeseeni ikkunasta, kun käytäviä pitkin olisi ollut todella hankala kuljettaa tavaroita. Omanlaisensa kokemus sekin oli.
Vanhemmat vihdoin lähtivät takaisin kotiin ja minä sain oman rauhan. Aloin varovasti tutustumaan taloon ja kuopioon paremmin. Minulla oli kuitenkin koulun alkuun aikaa vajaa viikko. Tutkin, miten pääsen koululle ja kuinka kauan matkaan menee. Kävin keskustassa pyörimässä, matkaa kun ei ollut paljoa mitään.
Hilkka taisi muuttaa "naapuriini" hieman minun jälkeeni. Hilkka kun ei ollut mikään hiljainen itsekään, niin tutustuimme nopeasti. Meitä asui alakerrassa kolme, minä ja Hilkka ja meidän yhteshyvä. Yhteshyvä vaan sattui olemaan mies ja siinä meidän välissä asuessaan sai väkisinkin tuon nimityksen.
Yhtenä päivänä tulin suihkusta ja sen enempää ajattelematta aloin rasvaamaan jalkojani oven ollessa auki. Yhteshyvä tuli huoneestaan vessaan, joka oli huoneeni vieressä. Vilkaisi minua ja tokaisi; tarvitsetkos apua tuossa hommassa? Minä änkytin takaisin, että enköhän minä pärjää...
Aloin tunnistamaan ihmiset, jotka asuivat talossa. Huomasin erään sinitakkisen pojan asuvan keittiökerroksessa ja hän kuunteli musiikkia melkein aina ovi auki. Kerran olin tulossa keskustasta, kun poika ajoi pyörällä minua vastaan. Vilkaisin poikaa ja pohdin, että olisiko minun pitänyt sanoa jotain, mutta olin hiljaa.
Koulu alkoi ja paljon uutta tuli nopeasti eteen. Onneksi huomasin luokallani olevan Katrin, jonka isosiskon olin joskus tuntenut. Väkisinkin hakeuduimme yhteen, hieman turvaa toisesta edes hieman tutusta ihmisestä.
Arjesta tuli pikku hiljaa rutiinia. Aamulla kouluun, kämpille kaupan kautta, ruokaa...
Yhtenä päivänä istuin kirjan kanssa keittiön pöydän ääreen lukemaan ja syömään samalla. Samainen sinitakkinen poika kuunteli musiikkia ja meinasin muutamaan otteeseen karjaista, että älä vaihda, hyvä biisi! Jätin huutamatta kertaakaan. Toisena päivänä vahingossa osuimme pojan kanssa keittiöön yhtä aikaa. Poika oli hakemassa tuoppiin vettä ja minä olin laittamassa ruokaa. Aloimme juttelemaan vaan niitä näitä, lähinnä autoista. Poika kertoi, kuinka hänen isällään oli vanha kupla. Minä nauroin, että minä olen aina halunnut vaaleanpunaisen kuplan.
Törmäsin poikaan pari kertaa samalla tavalla ja aloin hieman jo odottamaan niitä törmäämisiä. Minusta vaan oli hauska jutella pojan kanssa.
Keittiökerroksessa asui myös Mika, johon törmäsin ensimmäisen kerran keittiössä, kun siltä oli pöllitty lautanen. Kahtoin hieman kieroon sen päsmennystä asiasta mutta minkäs minä sille voin. Myöhemmin tutustuin Mikaan paremmin ja nauroimme monesti tapahtunutta. Mika oli töissä ja hakemassa lääkikseen. En taida koskaan tietää, että pääsikö hän sinne sisälle.
Samassa kerroksessa asui myös Anu, johon en tutustunut koskaan kunnolla. Syy oli siinä, että rockabilly-tyylinen Anu ja minä olimme aivan täydellisesti erilaisesta maailmoista.
Meistä tuli pieni porukka, minä, Mika ja Hilkka. Pidemme Mikan huoneessa illan istujaisia, Mikan huone kun oli tilavin ja parhaiten kalustettu. Eräänä lokakuun iltana päätimme lähteä porukalla kapakkaan.
Soitin Suville Lammille, että lähtee mukaan. Ei olla pitkään aikaan nähty.Suvi suostui pienen suostuttelun jälkeen.
Istuimme iltaa taas Mikan huoneessa.Muutaman siiderin jälkeen aloin kyselemään, että missä on sinitakkinen poika. Mika totesi, että eiköhän se oli huoneessaan.
"No, miksi se siellä on? Miksi se ei ole lähdössä meidän kanssa kapakkaan?"
"Käy kysymässä siltä."
"No en. Sun kaveri se on. Mutta nyt lähtee kaikki mukaan. Ei ketään voi yksin jättää, kun muut lähtee."
"Käy sitten hakemassa se."
"En, sun kaveri."
"Sinä tämän jutun aloitit, joten mene ihan itse."
"No voi helvetti. Niin se on kai sitten tehtävä."
Hörppäsin siiderini loppuun ja painelin sinitakkisen pojan huoneeseen.
"No niin, kaveri. Levikset jalkaa ja kapakkaan.Nyt mennään."
"Mitäh?"
"Niiniin. Kaikki muut on lähdössä kapakkaan, paitsi sinä. Nyt lähdet sinäkin.Ei kukaan jää yksin tänne napottamaan."
"En minä, ei ole rahaa ja väsyttääkin."
"No minä tarjoan, mutta nyt lähdet."
"En minä taida jaksaa."
"Jaksatjaksat. Levikset jalkaa ja matkaan."
Poika sukelsi sänkyyn ja veti peiton päälleen.
"Minä jään tänne."
"Et muuten ole jäämässä."
Kiskaisin peiton pojan päältä pois.
"Voi helvetti. Ilmeisesti minä olen hyvin pitkälle lähdössä."
Vedin pojan mukanani Mikan huoneeseen ja heitin pojalle yhden siidereistäni.
Istuimme hetken ennen kuin lähdimme taksilla keskustaan. Pitihän sitä kerran kun lähtee, niin ajella taksilla.
Ulkona seisoessani tunsin hieman oloni epämukavaksi, kun poika seisoi hieman kaikkien muiden ulkopuolella. Yritin hieman viihdyttää poikaa samalla kun juttelin muiden kanssa.Tosin, en oikein tiennyt, että miten.
Pääsimme vihdoin kapakkaan, johon Hilkka ja Mika halusivat laulamaan karaokea.
Istuin pojan kanssa baaritiskille.
"No, mitäs sinä sitten haluat juoda?"
"Pernodcola."
"Mikäh???"
"Pernodcola."
"Siis mikä???"
"No pernodcola. Anisviinaa."
"Ahaa... Saat muuten ihan ite tilata sitä, en minä osaa tuollaisia sanoa" Nauroin.
"Kaksi pernodcolaa."
"Ai."
Sain drinkin nenäni eteen ja maksoin, kuten olin luvannut.Tutkin drinkkiäni hyvin huolellisesti ennen kuin uskalsin maistaa lasista.
"Hyvää."
"Niinhän minä sanoin."
Juttelimme pojan kanssa ja nauroin kunnolla pitkästä aikaa pojan jutuille. En muista enää miten ajauduimme siihen tökkimiskisaan, johon vahingossa kai, ajauduimme. Huomaamattani tökkimiskisan pääteeksi suutelimme. Hampaat hieman kalahtivat yhteen mutta totesin itsekseni, että aina tätä taitoa voi opettaa.Pieni hermoilu puolin ja toisin lisäsi suudelman jännittyneisyyttä.
Hetken päästä lähdimme kävelemään kotia kohti käsikädessä.
Suurempia puhumatta, tein Suville vuoteen ja poika tuli viereeni nukkumaan. Sinä yönä todellakin vaan nukuttiin humalaa pois.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
nyt vasta hokasin että sulla on blogi. ja mä tein juuri grand entrancen. jännitys tiivistyy....
Lähetä kommentti