Viimeisimmästä

Tässä aikani sitä pohtineena, eniten siinä vituttaa se, että kuinka helposti unohdin taas kaiken, kuinka nopeesti sitä oli taas hetken onnellinen.
Ja se, että lupaukset 1/2 mennyt. Tosin pakko myöntää, että teki ihan helkkarin hyvää ja se jotenkin kyllä puhdisti. Mutta koko jupakka auttoi kuitenkin muistamaan, että miksi annoin toisen lupauksen ja siitä aion pitää kiinni.
Sinäänsä pisteet kotiin rehellisyydestä. Kerrankin. Tuon sanan sitten saa ymmärtää just niin kuin tahtoo. Mutta se, että hieman toisenlainen taktikointi, niin juttu olis mennyt läpi. Tosin hyvinkin kieroutunutta siitä olisi tullut mutta loppuunsa en varmaan olisi välittänyt. Niin paljon olisin tahtonut sitä.
Tässä kohtaa auttaa ajatus, että jos oikeasti olisi tahtonut ja ollut ikävä, niin kaikki olisi järjestynyt. Noh, toisaalta hyvä näin.
Kuten sanottu, tein tietoisia valintoja kohta vuosi sitten. Ja nyt ajatellen. En ollenkaan vääriä. Loppuunsa. Hyvä näin. Tiedänpähän nyt totuuden eikä tarvi enää arvuutella. Tai pohtia. Saa taas vaipua sinne muistojen suloiseen arkkuun, josta se hetkeksi löytyi. Niin kuin olen monesti jo todennut; niitä ei kukaan vie minulta.
Mutta myöskin koko juttu auttoi muistamaan, että miksi annoin lupaukseni ja miksi olen sen pitänyt. Vielä vähemmän nyt ymmärrän, että miksi minun pitäisi valehdella itselleni ja jollekin muulle. Vielä varmemmin tiedän nyt, ettei kukaan pysty ottaa paikkaa, korvaamaan. Joten hyvä näin, ennemmin olen uskollinen sydämelleni ja pidän omantuntoni puhtaana.

Siirtoa galleriasta; päivätty alunperin 17.6.2009

Bongasin eräästä päiväkirjasta ajatuksen; jos et saa jotain ihmistä ajatuksistasi, niin ehkä hänen kuulukin olla siellä. Jospa vain antaisinkin hänen olla ajatuksissani; sitten olisi taas kaksi ihmistä, jotka saavat hymyilemään vaikka mikä olisi tilanne.

Siirtoa galleriasta; päivätty alunperin 29.3.2008

Musiikki on asia, jota ilman ei voi elää. Tärkeintä musiikissa on miltä se kuulostaa ja ehdottomasti sanat. Valitettavasti nämä kaikki biisit eivät ole järjestyksessä eikä luultavasti ole osuneet ihan oikeaan vuoteen, mutta tässä ne ovat. Minun elämäni sävelet listana, vihdoinkin.
(Päivittelen tätä aina kun muistan jonkun unohtuneen... :) Pahoittelen myös kirjoitus ja/tai biisien nimivirheitä.)
Kesä 2000:
Popeda - Pitkä Kuuma Kesä
Vengaboys - Boom boom boom
Eiffel 65 - Blue
Yö - Kuuhullu
Laiskat Auringossa - Pölyä
Cue - Crazy
Aknestik - Ainoastaan, toistaiseksi
Eiffel 65 feat. Kim Lucas - All I really want
Syksy 2000:
Nylon Beat - Rakastuin mä luuseriin
Tehosekoitin - Hetken tie on kevyt
Miljoonasade - Silmitön talvi
Miljoonasade - Tulkoon rakkaus
Wet Wet Wet - Love is a all around
Suurlähettiläät - Kuka pysäyttäisi kellot
Offspring - Why you don't get a job?
Vuosi 2001:
Toto - Mad about you
Sunscreem - Secrets, White skies
Vuosi 2002:
Leevi&Leavings: Sopivasti lihava, Matkamuistoja, Toteemipaalu, Rakkauden työkalu, Vakosamettihousuinen mies
Jätkät - Rytmimuna
Mopo karkailee...
Toto - Melanie
Sunsceem - Exodus
Yö - Vie mut minne vaan
Vuosi 2003:
Suurlähettiläät - Pitääks sun aina
Egotrippi - Koivuniemen herra
Kwan - Unconditional love
Vuosi 2004:
Pepe Willberg - Aamu, Elämältä kaiken sain
Vuosi 2005:
Kevät:
Uniklubi - Rakkautta ja piikkilankaa
Flipsyde - Happy birthday
Madonna - This used to be my playgroud
Apulanta - Pahempi toistaan
Ace of bace - Don't turn around
Christian Walz - Wonderchild
Irina - Vahva
Within temptations - Angels, Memories
@Junkmail - Koskaan ikinä
Offsping - Selfesteem
Project Pitchfork - Timekiller
Disturbed - Stricken
Enigma - Why...?
Poets of the fall - Illusion&Dream
Good Charlotte - I just wanna live
Him - Bury me deep inside your heart
Firevision - Truth
Yö - Ihmisen poika
Apulanta - Tyhjää seinää, Koneeseen kadonnut
Stella - Aamun kuiskaus
Syksy:
Aknestik - Maailma naisia puolillaan
Suurlähettiläät - Laske valot vaakaan
Toto - Afraid of love
PMMP - Oo siellä jossain mun, Joutsenet
Vuosi 2006:
Roxette - Almost unreal, Milk, toast&honey
Miljoonasade - Meitä jyrätään
Toto - Home of the brave
Pate Mustajärvi & Sakari Kuosmanen - Sydän syrjällään
Neumann - Naiselleni
Vuosi 2008:
Kolmas Nainen - Kartat mua
Ace of base - Every time it rains
Irina - Pokka
Stella - Piste
Dido - Life for rent
Him - Join me
RHCP - Under the bridge
Him - Resurrection
Dingo - Jokainen aamu
Hausmylly - Älä sano huomisesta nyt
Toto - Bottom of your soul
Dido - White flag
Aurora - The day it rained forever
Hausmylly - Sä jäät
Dido - Thank you
Toni - Haaveillen
Robyn - Be mine!
Cher - If I could turn back time
Irina - Vahva
Toto - I will remember
Dingo - Perjantai
Disturbed - Stupify, Breath, Forsaken
Enigma - Gravity of love
Sunrise avenue - Failytail gone bad
Sonata Arctica - Paid in full

Siirtoa galleriasta; päivätty alunperin 5.6.2008

lainaus: Robin Hobb: Narrin Palvelija

Outoa, kuinka salaisuudesta kertomattatta jättäminen tuntuu aina luottamuksen pettämiseltä.
Olin antanut elämäni hänen käsiinsä monen monta kertaa. Hän oli lukenut kaikki päiväkirjani, vaatinut täyden selonteon matkoistani ja minä olin sen hänelle antanut. Entä mitä hän oli antanut vastineeksi? Kompia ja arvoituksia ja paloja itsestään. Ja aivan kuin jäähtyvä terva, jäähtyessään tunteeni häntä kohtaan kovettuivat. Mitä pitempään asiaa ajattelin, sitä loukatummaksi tunsin itseni. Hän oli jättänyt minut ulkopuolelle. Sydämessäni tunsin vain yhden tavan suhtautua sellaiseen. Nyt minä jättäisen hänet ulkopuolelle. Sitten nousin seisomaan ja kävelin kammioni ovelle. Suljin sen kokonaan, en kovaan mutta en myöskään välittänyt huomaisiko hän sen olleen auki. Avasin salaoven laukaisimen ja kävelin sitten huoneeni poikki sitä avaamaan. Menin sisälle sokkeloon. Toivon, että olisin voinut sulkea sen oven ja jättää sen osan elämää taakseni. Yritin kävellä pois sen luota.

Siirtoa galleriasta; päivätty alunperin 10.8.2007

Minulla oli unelma. Pieni ja aika vaatimaton.
Minä olin noin viiden. Löysin äidin hääpuvun, joka oli minulle auttamatta liian suuri. Puin sen kuitenkin päälleni ja keikuin korkokengissä, myös äidiltä lainatuissa, peilin edessä. Kuvittelin, olevani aikuinen, pukevani päälleni juuri saman puvun, käveleväni alttarille isäni vierellä. Kohti elämäni rakkautta. Tuohon aikaan unelma ei mennyt ehkä ihan nuin pitkälle, se kuitenkin kasvoi ja sai piirteet, kun ikää tuli lisää. Kuulin kirkon kellojen kumun, tunsin riisin olkapäilläni.
Unelmassani olin onnellinen, olo oli hyvin turvallinen.
Kun ikää tuli lisää, tajusin hitaasti unelmani alkavan rapistumaan. Sen kulmasta lohkesi ensin pieni maalin palanen, sitten lähti jo pala sementtiäkin. Olen nähnyt tuon unelman romahtavan silmieni edessä kuin talon, joka asumattomuuttaan rapistuu ja viimein romahtaa.
Minulla oli tapana nähdä unia prinssistä valkoisen hevosen selässä, tulemaan minua hakemaan. Varmasti aika moni muukin pikku tyttö on nähnyt samoja unia. Unia suoraan satukirjojen sivuilta.
Unet muuttuivat vuosien saatossa. Ensin katosi ratsu, sitten katosi kuninkaalliset vaatteet. Viimeisenä katosi prinssin kasvot ennen kuin uni katosi kokonaan.
Iltaisin minulla oli tapana ennen kuin nukahdin kehitellä mielessäni tarinoita, joihin yleensä nukahdin. Joskus tarinat saattoivat kestää viikonkin verran, niin pitkään kuin minulla riitti mielikuvitusta sen jatkamiseen tai en ajanut tarinaa loppuun. Joskus tarina oli vaan yhden illan mittainen ja olin jo unohtanut koko asian ennen aamua. Minusta oli hauska illalla hampaita pestessä pohtia jo tarinan alkua, joskus tarina kehittyi jo päivällä hevosen selässä. Illalla näin sen vain kuvina silmieni edessä.
Tarinat alkoivat pikku hiljaa hiipumaan. Yritin jonkin aikaa saada ne toimimaan. Yritin vaikka minkälaista alkua mutta tarinat menivat aina umpikujaan, josta niitä ei voinut enää jatkaa. Tai sitten ne menivät surullisiksi ja valottomiksi. Ennen tarinat kertoivat elämästä vuosien jälkeen. Viimeiset tarinat olivat elämän illasta kertovia.
Unelmat ja mielikuvitustarinat katovat ilmeisesti aikuisuuden myötä. Sen jälkeen, kun ymmärtää, että sammakot eivät muutu prinsseiksi. Tai kun huomaa rakkauden, jonka on luullut kestävän ikuisuuden murenevan käsiin. Tai näkee sen vain kävelevän ovesta ulos.
Sitä luulee tulevansa joka kerta vahvemmaksi. Todellisuudessa oppii vain kovettamaan sydämensä, sulkemaan tunteensa pois päältä.
Unelmat katovat kun tajuaa, että ne kaatuvat omaan mahdottomuuteensa tai huomaa ikää kertyvän ja tajuaa olevansa samanlainen kuin 10 vuotta sitten. Eikä unelmat, jotka on suunnitellut tapahtuvaksi jo siihen päivään mennessä, ole toteutuneet.
Kyyneleet oppii kuivattamaan ennen kuin ne edes tippuvat poskille, oppii vain hymyilemään ja heiluttamaan, kun elämä kävelee ovesta ulos.
Omille vuodatuksilleen oppii vain huokaisemaan ja toteamaan; voivoi. Ja lähtee tupakille.
Elämän vuoristorataa...

Siirtoa galleriasta; päivätty alunperin 20.10.2006

Kuten sanottu, aika on hyvin katoavaista. Muutama päivä tässä meni, ennen kuin pysyin istumaan ja kirjoittelemaan.
Keskiviikko 18 päivä oli elämäni ehkäpä raskain päivä.
Minun pitkä-aikainen elämän kumppanini, uskollisin ja rakkain olento nukkuin rauhassa pois.
Aamu oli todella kaunis. Pidin aamun mahdollisimman normaalina, jotta poika ei alkanut ihmettelemään, että mitä nyt tapahtuu.
Lähtö oli rauhallinen ja kaunis. Minä olin pojan vieressä koko ajan loppuun asti. Toivon, että minun läsnä oloni sai sen tuntemaan olonsa turvalliseksi. Että ei tarvise lähteä yksin matkaan.
Minä kuvittelin aina, että en pystyisi olemaan edes paikalla silloin, mutta viimein totesin, että haluan olla. Haluan kuitenkin olla vierellä varmistamassa, että kaikki on koko ajan hyvin.
Pitkään jatkuneet jalkaongelmat vain lisääntyivät ja viimeinen pisara oli se, että Poika ei mennainnut enää nousta karsinasta aamulla ylös. Niiden aamujen jälkeen Poika oli täysin omissa maailmoissaan. Sydäntä raastavaa sekin oli katsoa.
Päätös soittaa eläinlääkärille oli kuitenkin vaikea eikä puhelu ollut helppo.
Viimeisenä aamunakin pohdin vielä, että pitäisikö sittenkin sanoa, että ei. Vielä ei ole tämän hevosen aika. Mutta uskon, että päätös oli kuitenkin oikea.
Olisinko minä voinut vielä katsella, toivoa ja rukoilla, että tänään on toivottavasti hyvä päivä?
Kuinka kauan minä olisin sitä voinut tehdä?
Oliko päätös hevosen kannalta paras? Minulla on hyvin ristiriitainen oli vieläkin tämän kysymyksen kohdalla. Järki huutaa kyllä, kun sydän huutaa ei.
Ehkä minä vain yritän perustella päätöstäni itselleni.
Eikä kysymys ole siitä, ettenkö minä olisi voinut pitää Monto'sta enää. Kyllähän minä totta kai olisin voinut ja olisin halunnut. En olisi voinut sitä kouluun mukaan ottaa, mutta kyllä Päivi sen olisi tallissa pitänyt ja Jenni olisi ihan varmasti hoidellut sen mielellään. Minä olisin nähnyt pojan aina viikonloppuisin ja lomalla.
Kyllä minä tätäkin vaihtoehtoa pohdin.
Mutta miten sen elämä olisi edennyt? Kuinka kipeämmäksi se olisi tullut päivä päivältä?
Vai olisiko sitten tullut taas monia hyviä päivä ja sitten taas tullut paljon huonoja?
Kysymyksiä, joihin en saa vastausta mutta uskon, että huonommaksi olisi sen elämä mennyt koko ajan. Lääkkeet kun eivät enää tehonneet, kipuilua pystyi ainoastaa lievittämään.
Minun suruuni ei valitettavasti ole lääkettä. Jos joku keksisi lääkkeen menetyksen tunteeseen, itseinhoon ja sydänsuruun, minä ostaisin samantien monta purkkia sellaista lääkettä.
Minä en enää keksinyt muuta lääkettä hevoselleni.
Jos joku olisi pystynyt parantamaan minun 14 vuoden aikaisen elämän kumppanini, totta kai minä olisin tarttunut tilaisuuteen.
Muutaman viime päivät ovat olleet hyvin raskaita, mutta toivottavasti aika tekee tehtävänsä.
Jokainen meistä suree omalla tavallaan. Minä olen yrittänyt muistella hauskoja ja hyviä aikoja, hassuja tapauksia.
Niko on ollut minulle paras tuki ja tarjonnut olkapään ja lämpimän sylin, kun kyyneleet ovat tulvineet. Ehkä nekin ehtyyvät joskus kokonaan.
Kiitokset olen toivottavasti lausunut jo monelle monesti, sillä teistä kaikista on ollut minulle ja pojalle monesti suuri apu.
Annetaan ajan kulua, kyllä aurinko taas vielä paistaa...

Leevi and the Leavings: Itkisitkö onnesta?

"Mä olen pahoillani kaikesta
Mua turha pahalla on muistella
Vastaantulijoiden kaistalla
on vittumaista luistella
Mutta mitään älä tunnusta
Älä kerro edes vauvasta
Kukaan kuitenkaan ei ymmärrä
Mitä koettu on yhdessä"

Jotenkin tuolla on hyvä aloittaa tällä kertaa. Jotenkin viime aikoina olen niin monta kertaa palannut vanhoihin muistoihin. Vaikka mitä tapahtuisi, niin niitä ei kukaan minulta voi viedä mihinkään.
Ehkäpä kaiken laukaisi maakuntamatkailulla otettu kuva, jota ei välttämättä kenenkään tarvitse edes ymmärtää.

On tosiaan aivan oikein sanottu; kukaan ei kuitenkaan ymmärrä vaikka kuinka selittäisi, että mitä todella koettiin yhdessä. Niin paljon hyvää. Miksi muistella pahoja vaikka ne eivät koskaan mihinkään unohdukaan. Ehken aika kultaa muistot tässäkin asiassa. Muistaa vain, että kuinka hyvin toimivaa aikaa se oli. Kuinka tuntui, että vakka oli kantensa löytänyt. Joku joskus ihmetteli, että voiko onnesta itkeä; helposti voi. Kuinkahan monesti kyynelehdin vain sen takia, että oli niin hyvä olo, että melkein jo sattui.

Tuon yhden kuvan ottamisen jälkeen päätin, että mm. aito ja alkuperäinen vihreä pönttö on vielä kuvattava seuraavan kerran kun käyn etelässä.

Viime aikoina seuranneena jonkin verran muiden elämää; meillä ei koskaan tapeltu tiskivuoroista; tiskit tehtiin yhdessä. Yhdessä sotkettiin, yhdessä siivottiin. Se toimi pitkään monessa muussakin asiassa.
Minä sain pitää keittiön täysin itselläni mutta toki apua sain, jos niin pyysin.
Monet riidat olivat täysin mitättömistä asioista; pikku jutuista.
Kissa on alistunut jo saunassa käydessä minun heittelemiin puroihin. Tosin siinä meni jonkin aikaa, ennen kuin kissa ne hyväksyi. On surullista huomata vasta paljon jälkeen päin, kuinka paljon tuo eläin kiintyi kuitenkin loppujen lopuksi...
Kaipaan joskus suunnattomasti sitä, että nauroin sängyllä tai sohvalla kaksinkerroin ja pelkäsin tippuvani, kuinka minut otettiin kiinni ja todettiin, että et sinä mihinkään siitä tipu.

Kuinka monta kertaa totesin jotain tavaraa etsiessäni, että jonain päivänä vielä kadotan itsenikin. Minut luvattiin silloin etsiä. Noh, se päivä kun sitten koitti...
No se on toinen tarina aivan täydelleen.

Kuinka hauskaa olikaan yhtäkkiä hyökätä varpaiden tai sormien kimppuun ja mennä niiden perässä ympäri sänkyä, koskaan niitä kiinni saamatta.
Muistan, kuinka joskus meinasin kiljua, että elä vaihda viisua, tuo oli just hyvä! Ja muuten viimeksi eilen näin sen kuplan, josta oikeastaan melkein kokonaan juttu lähti.

On jotenkin omituista ajatella, että kuinka paljon on tapahtunut ja kuinka paljon aikaa on mennyt. Mikä elämä on nyt. Minä toteutin kaikki unelmat yksin. Jää vaan kysymys, että olivatko ne sittenkin vain minun unelmia vai meidän unelmia. Koskaan tähänkään saa vastausta.

Pieniä arkisia juttuja; kissa sai tänään rotan; viimeksi narun päässä se oli lintu. Toisella orava. Joo, se oli söpö KUOLLUT orava :D
Kulta, herää, subaru on pöllitty. Joo, minä lähden viemään sinut töihin.
Oli muuten ikävimpiä herätyksiä top 10ssä.
Kuinka helliä olikaan ne herätykset, kun toinen herätti eikä herätyskello.
Kuinka suloista olikaan nukkua matka mökiltä kotiin pää sylissä aika ikävässä kohmelossa.
Unohtamatta muinaista etelän keikkaa, kun takapenkiltä ja edestä kuuluu melkein yhdestä suusta; joo, sulla on tosi kaunis tuo lauluääni muuten, mut se vaan pilaantuu ulos tullessaan. Kiitti pojat. Niin minäkin teitä.

Muistoja, muistoja ilman alkua, ilman loppua. Niitähän nämä vain ovat. Jostain syystä vaan viime aikoina tulleet aika elävästi mieleen monia pikku juttuja.
Niitä vaan on joskus ikävä niitä hetkiä. Hyvinkin paljon.
Toisen laulun mukaan; mä kaipaa sua toisinaan tässä tyhjässä talossa... Joskus vain hieman enemmän kuin eilen.