Unista

Unien maailmaan on helppo paeta todellisuutta. On hyvin helppoa nähdä, mitä tahtoo ja olla siellä, missä tahtoo. Alitajunta on ihmeellinen asia. Joskus se näyttää kaiken juuri sellaisena, kuin asiat tahtoo nähdä. Joskus taas vaikka kuinka yrittää, ei näe mitään sellaista, jota haluaisi.
Aamulla on vaikeaa joskus ymmärtää, että mikä on ollut unta, mikä todellisuutta. Todellisuuden palauttamiseen menee joskus useampi minuutti. Ne muutamat minuutit tuntuvat joskus vain tunneilta. Tunneilta tuskaa, kun pikku hiljaa ymmärtämään, että kaikki olikin vain unta.
Alitajunta näyttää joskus päivien viiveellä ne asiat, jotka haluaa nähdä. Joskus viikkojen. Miksi juuri silloin eikä jo aikaisemmin?
On hankalaa tietää, mitkä unista ennustaa tulevaa ja mitkä ovat vain alitajunnan tuotetta. En ole koskaan hallinnut uniani, joskus olen onnistunut provosoimaan kylläkin unia, joita on halunnut nähdä. Joskus taas unet ovat olleet todellisuudesta vääristymiä. Menneistä ja tulevista tapahtumista. Tosin tälläisiä unia en ole nähnyt kuin muutamia kertoja elämässäni.
Viime aikaiset unikuvat ovat vain laittaneet miettimään näitä asioita. Pohtimaan alitajunnan toimintaa.

Tänään vihdoin panssari hieman murtui mutta sitä seurasi tuli taas syyllisyys ja häpeä. On parempi vain piiloutua muurien taakse edelleen. Vallihautojen, jotka ovat täynnä kroktiilejä. Sydäntään ei voi pettää, eikä paeta sen kuiskailuja, vaikka kuinka haluaisi. Joskus haluaisin olla kuin Davy Jones, leikata sydän irti rinnasta, laittaa se laatikkoon ja hauda kaukaiselle rannalle. Elämä voisi olla paljon helpompaa ilman, että tuntee mitään.
Itsensä syyttäminen on kuulemma normaalia jokaiselle empaattiselle olennolle. Mutta entä jos sitä ei osaa lopettaa? Entä jos asioita, joista voi syyttää itseään tuleekin jokaisesta kiven kolostakin lisää joka päivä?

Unien pohtimisen tulosta nämäkin ajatukset. Unien maailma on paikka, jonne on aivan liian helppo paeta päiviä.