sunnuntai 20. huhtikuuta 2008

Seksistä

Maailma on muuttunut paljon viimeisen 15 vuoden aikana. Muistelin tänään viimeksi, kuinka erilaiset seurustelutava olivat silloin kun olin 15 tai alle. Nykyyhteiskunta perustuu seksille ja miten sillä saadaan markkinoitua tavaraa enemmän.
Telkkarin kun avaa, niin silmille tulee mm. Sinkkuelämää, Täydelliset naiset, L-koodi... Kaikki nämä sarjat perustuvat hyvin pitkälle roolihahmojen seksielämään tai sen puutteeseen. Onko romantiikka kokonaan kuollut vai onko siitä tullut teinityttöjen unelma ainoastaan?
Bussien kyljissä on puolialastomia naisia, mainostorneissa puolialastomia miehiä. Onko enää mitään aihetta, mitä ei voisi markkinoida seksillä?

Ennen jos joku kehtasi kysyä, että mennäänkö meille vai teille kapakkaillan päätteeksi, oli kysymys lähinnä törkeä ja tökerö. Sille naureskeltiin kaveripiirissä vielä pitkään. Nykyään, jos ei saa tätä kysymystä, on epäonnistunut, ruma, epähaluttava... Määrääkö siis seksi sen, millainen olet todella ihmisenä?

Suhteista on tullut kertakäyttötavaraa. Ollaan yhdessä kuukausi, kaksi. Joskus vuosi, pari. Viimeistään kun täyttää kolme- tai viisikymmentä, niin on laitettava puoliso vaihtoon ja vaihdettava parempaan, uudempaan malliin. Parisuhteen hakeminen on kuin autokaupassa kävisi. Haluan nuoren, hyväkuntoisen ja esittelykelpoisen kumppanin itselleni. Mielellään ei ole montaakaan omistajaa takana, hyvin huollettu.
Kuinka kaupallista voidaankaan tehdä parisuhteesta ja ihmisistä?
Vai onko kaikki vain nykyyhteiskunnan luomaa illuusiota?

Jokainen meistä varmasti haluaa kuitenkin vakautta elämälleen ja kumppanin, jonka vierestä aamulla herätä. Tapella aamulehdestä ja siitä, että miksi sukat ovat taas lattialla. Kuitenkin jokaisessa parisuhteessa on kuitenkin ne samat perusongelmat, jotka ei kuitenkaan vaihtamalla parane. Aikataulut, toisen tavat ja niin edelleen. Onko siis satunnaisista seksisuhteista tullut parisuhteen paras osa, josta on poistettu kaikki ikävimmät osuudet? Fuckbuddy on korvannut aviomiehen/vaimon. Hyvää seksiä on tunnetusti hyvin helppo saada. Millaisen ihmisen pitää olla, että jaksaa henkisesti vuodesta toiseen jakaa elämänsä vain fuckbuddyn kanssa?

Syrjähypyistä ja puhtaista seksisuhteista on tullut eniten lehtiä myyvä aihe. Milloin on Aitolehteä, Ileä, Vanhasta... Seksin loputtua olemasta tabu aihe, ihmisiä jaksaa kiinnostaa, miten muut harrastavat seksiä ja kuinka piristää omaa suhdettaan. Kuinka suurta osaa seksin on siis parisuhteessa näyteltävä? Suurta osaa vai vain yksi normaali osa normaalia suhdetta?

Jotkut asiat kuitekin pysyvät samana, vaikka kuinka Sinkkuelämä toisella tavalla yrittää sanoa: naiset ovat huoria, jos on monta miestä ollut sängyssä, miehet miesten miehiä. Normaalilla ihmisellä on jonkun tutkimuksen mukaan noin 10 seksisuhdetta elämänsä aikana. Herää vain kysymys, milloin tämä tutkimus olikaan tehty? Ei tarvisitse kovinkaan ihmeellistä gallupkyselyä tehdä kadulla, kun tämän voi todistaa jo vanhentuneeksi tutkimukseksi.
Mikä on siis normaali määrä nykyaikana?

Seksi on aina seksiä, jos siihen ei sekoita rakkautta. Ruumiin tarpeiden tyydyttämistä, mutta miten sitten voi tyydyttää rakkauden tarpeen pelkissä seksisuhteissa?
Seksi on kuitenkin aina huonoimmillaankin parempaa rakastamansa ihmisen kanssa kuin hyvä seksi ihmisen, josta ei voisi vähempää kiinnostua muuten.

Nämä tulivat vaan mieleen tänään bussia odotellessani ja kahtellessani jonkun vaateliikkeen mainosta. Aihe ei kuitenkaan ole ihan niin yksiselitteinen, kuin ensiksi voisi ajatella.

Mielenkiintoisin keskustelu aiheesta käytiin eräällä kanavalla muinoin. Pää-pohdinnan aihe oli, että tuleeko takaisin neitsyeksi, jos on tarpeeksi pitkään harrastamatta seksiä? Kerron hamassa tulevaisuudessa tutkimustuloksen. Puoli vuotta on kohta täynnä. :)

Ei kommentteja: