Siirtelin täältä mein perhe-elämään liittyvät kirjoitukset tuonne http://niksunelamaa.blogspot.com/ osoitteeseen yhtä kirjoitusta lukuunottamatta. Saan jatkaa tätä sillä ajatuksella, mikä tässä alunperin olikin; siis vaan vuodattaa ajatuksen virta jonnekin, loppuunsa sanomatta mitään ja loppuunsa kertoen kaiken.
Jotenkin tuntu vaan helpommalta erottaa oma, yksityinen elämä perhe-elämästä.
Vaikka välillä taas tuntuu, ettei sitä omaa elämää juurikaan ole mutta silti.
Jotenkin taas vaan on sellainen eniten vituttaa kaikki-olo. Jäi oikeesti omalla tavallaan vaivaamaan viime perjantai. Toisaalta sitä kaikkea kaipaa aika helkkarin paljon mutta toisaalta taas ei. Joskus sitä kaipaisi vaan illalla sen hetken olla toisen lähellä. Tosin on kummallista; tahtoisin oikeesti tietää mitä kaikkea mun otikossa lukee pienellä präntillä, mitä en ite nää. Miksi oikeesti ei yhden ihmisen jälkeen ole toista löytynyt, jonka kanssa voi keskustella melkeinpä kaikesta, jolla ei liiku päässä vaan perse ja tissit.
Ääh, ehkä pitäisi vaan lähteä nukkumaan. Kirjoitan taas rivin ja poistan sen.
Taas toivoisin olevani mies; siinä suhteessa, että osaisi elää vaan oikeasti siinä hetkessä mikä on juuri nyt käsillä, tarvitsi murehtia menneitä, pohtia tulevaisuutta. Asiat olisivat huomattavan paljon yksinkertaisempia, ei tarvitsisi pohtia kaikkea kantilta, jos toiselta, murehtia kaikkea mahdollista maan ja taivaan välillä.
Ja loppuunsa, koskaan en tahtonut kuin rakkautta. Tulla rakastetuksi. Noh, aika aikansa kutakin siinäkin asiassa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti